Rauhallinen arvonsa tunteva ori

Sasnak Lost Song oli varsana terhakka ja rohkea pikkuorii, mutta vanhemmiten Lostista on tullut varautuvaisempi, rohkeus ei ole kuitenkaan kadonnut minnekkään. Tallissa Losti on hiljaisempia oreja, ja joskus saa oikein vartavasten käydä katsomassa, että onko oriilla kaikki kunnossa. Losti on kiltti luonteeltaan, ei pure tai potki. Hoitaessa ori on rauhallinen, mutta satuloidessa satulavyön kiristäminen on temmpu jos mikä. Käsittelyssä Losti on pirteä, mutta tottelee silti kiltisti. Kisapaikoilla Losti on hermostuneempi, joten tarkkana saa oriin kanssa olla. Kuljetus sujuu niin yksin kuin muidenkin kanssa.

Radalla Losti on oikea machoilija, ori on radalla kuin kotonaan ja nauttii kilparadan tunnelmista. Losti ei sen pahemmin ole hermostunut, innokas vain ja korvat terhakkaasti pystyssä ja kaula kaarella poika tanssahtelee pitkin rataa. Lähtökarsinaan Losti menee reippaasti ja lähteekin sieltä, melkein aina parhaiten. Losti pitää kärjessä juoksemisesta. Vahva nopean matkan juoksija.

Sukuselvitys

isä
Wilsong
168cm, trn
40: 4-3-5-5 Vs. 40 900v€
Sprinter, G3
ii.Mystery Mind xx
musta, 170cm
70: 29-10-3-9 vs. 80 000v€
iii. Somebody Told me xx
iie. Rubinet xx
ie. Wildery xx
Kimo, 159cm, GER
38: 15-3-3-5 vs. 36 430v€
iei. Williem xx
iee. Guilty Amara xx
emä
Lost Laughter

rt, 167cm
29: 8-1-4-6, £56 300
Sprinter
ei. Roodern Zenjo(GBR)
rn, 163cm
Sprinter
eii. Zargo Lo
eie. Roodern Laque
ee. Real Lemon eei. Realize This
eee. Lemonice

Sonyn isä on oman tallin jalostusorii Wilsong. Wilsongin suku on mielenkiintoinen, sillä se ei ole kokonaan laukkasukua vaan mukana on myös kenttäratsuja. Wilsong ei ole kilpaillut kovinkaan mainetta niittäen, ori päätyi 40 startista vain seitsemäntoista kertaa sijoituksille. Kuitenkin orii on kiinnostanut tammanomistajia. Wilsongin jälkeläisistä Sasnak Wilsony on aloittanut uransa ja pärjännytkin kiitettävästi. Wilsongin isä Mystery Mind on USAn parhaimmistoon kuuluva eliittiorii, joka valitettavasti kuoli traagisessa onnettomuudessa. Mystery Mind kerkesi olla jalostusoriina vain yhden kauden. Mystery Mindin sukupuu on mielenkiintoinen, sillä orin isä on kenttäratsastuksessa valtaa niittänyt Somebody Told Me ja emä on juossut vain muutaman laukkalähdön. Wilsongin emä Wildery xx on Saksassa juossut lahjakas tamma, joka nyttemmin on myyty Ruotsiin siitostammaksi. Siitoksessa Wildery on jättänyt pari haamumaileria, mutta osasta varsoista on tullut pettymyksiä.

Sonyn emä Lost Laughter on yksi Cullamoren siitostammoista. Lost Laughter kilpaili hienon uran kotimaassaan Iso-Britanniassa. Lost Laughterin kolmesta varsasta Lost Song on nuorin, varsoista vanhin Warchamp VFU on kilpaillut loistavan uran (10: 4-2-3-0) ja vetäytynyt varhain jalostusoriiksi. Emän sukupuusta ei ole tarkempaa tietoa.

Kilpailutulokset

Kausi
startteja
1.
2.
3.
4.
vs
2YO
10
3
1
0
1
9 000v€ + 67 500v$
3YO
6
2
0
1
2
61 400v€
4YO
5
1
2
1
0
275 000v€ + 318 263v$
5YO
5
1
2
0
1
307 000v€ + 697 350v$
6YO
3
1
0
1
0
176 000v€ + 50 000v$
Yhteensä
29
8
5
3
4
831 000v€ + 1 133 133v$

2-vuotiskausi (6.5.06)
USA - 5th - Sasnak TB (12.5.) 7½F D 2-3YO xx b 5./15.
USA - 15th - Avalon (16.5.): 1400m 2-8v xx sprintterit, molemmat sukupuolet. nurmella
USA - 4th - Pewter Oakes, Cinnamon Grahams Racemeet (18.5.): Maiden, 2 y/o, 7f on dirt 2500v$
USA - 1st - Eaglehill races (21.5.); March of the Penguins Racemeet: 6f Maiden 2yos Open Gender Dirt
USA - 7th - Avalon (22.5.) 1400m 2-8v xx sprintterit, molemmat sukupuolet. nurmella
IRE - 12th - Donovan TB (3.6.): 2-4yo orit 1400m D
AFR - 1st - Agave Park (11.6.), Agave´s Memorial: 1400m sprinter stallions xx 2-8 YO 9000v€
USA - 2nd - Eaglehill races, Uber Huge Egyptian Racemeet (15.6.): 5f Allowance 2yos Open Gender Dirt 15 000v$
FIN - 10th - Devonhill TB (16.6.):1400 m, 2-8v xx-orit, hiekalla
USA - 1st - Shanaka Race Board, Father´s Day Race Meet (18.6.): 2YO Grade III Stakes. 7F. Colts/Fillies. $100,000 purse. 50 000v$

3-vuotiskausi (6.7.06)
USA - 6th - Sasnak TB (15.7.): 7F T 3YO xx b
IRE - 4th - Donovan TB (20.7.): 2-8yo 1400m D 2 000v€
USA - 1st - Avalon (24.7.): 1400m 2-4v xx D 8 000v€
USA - 4th - Sasnak TB (6.8.): G3 7F D 2-3YO xx b 2 000v€
UAE - 3rd - SME & AraQ´s race board; Gimme Gimme Racemeet: G3 7f D 39 600v€
USA - 1st - Sasnak TB (20.8.): Golden Cup Sprint: G2 6F D 3YO+ xx b 9800v€

4-vuotiskausi (6.9.06)
IRE - 10th - Donovan TB (6.9.): 2-8yo xx - open gender - 1000m D
USA - 1st - Eaglehill, Another Language Racemeet (20.9.): G2 Cheval Hanicap, 3&up, 5f. 150 000v$
UAE - 2nd - KT Smeagol (3.10.): maili T 2-4v xx - handicap (%)
USA - 3rd - Eaglehill races, From The Start Racemeet (19.10.): G1 Sprinters Stakes 6F on turf 168 263v$
UAE - 2nd - SME & AraQ´s races (18.11.); Chemical Elements Races (tb): G1 Platinum Stakes 5f on turf for 3yo & up 275 000v€

5-vuotiskausi (6.12.06)
UAE - 4th - Dubai Sim Cup (18.12.): Dubai Duty Free I 3yo+ TB 8F 193 yards (1777m) T G1 - Purse € 3,910,000 195 500v€
UAE - 2nd - Sme & AraQ;SAB Notifications Racemeet (tb) (10.1.): G1 mile on turf 110 000v€
IRE - 5th - Donovan TB (10.2.): Donovan Park International - 2-8yo b G1 6F T 2000v€
USA - 2nd - Eaglehill Farms, FEBRUARY 10 Racemeet: $389,437 Coolmore Lightning S-G1, 2&up, 5f 97 350v$
USA - 1st - Four Star Stables; Yay New Job Racemeet (14.2.): Pheonix Gold Cup GI 6f Dirt 600 000v$

6-vuotiskausi (6.3.07)
USA - 7th - Talented TB (12.3.): Fast and Furious Race 3-8yo xx - open gender - G1 - 6F D
UAE - 1st - Sme & AraQ´s race board, SAB All Rights Reserved Racemeet (tb) (11.3.): Grade I mile on turf 176 000v€
IRE - 3rd - Cullamore, Were back in business! Racemeet: Cullamore Stakes G1 7F D 50 000v$

Jälkeläiset

31.08.2007 o Sasnak Lost Soul (e. BFD Celiné)
14.11.2007 t Sasnak Cimbalaya (e. Redrock Cirquel)
19.12.2007 t Lost In Drama SIN (e.SRG Dramapriestess) kasv. Evergrey
28.11.2007 o Kery's Lost Horizon (e. Rain's Heaven Star) kasv. Kerystonin kartano
30.11.2007 t Sasnak Exedra (e. Excuse Me MMAU)
20.05.2008 t Culprit Feig (e. Culparia TUR), kasv. Farleigh Acres
07.10.2008 o Flamboyant Charén (e.AV Volediva), Selle Francais, kasv. Aurora Vallee
04.01.2009 o Sasnak Landlord, (e. Sasnak Singletary)
t Svartbäcks Chartreuse, (e. Svartbäcks Teide), SWB, kasv. Stall Svartbäck, SWE
o Svartbäcks Lost Prophet, (e. Svartbäcks Muriel), SWB, kasv. Stall Svartbäck, SWE
19.6.2009 o Sasnak Largo (e. Triumphal Feig)
CAS XIII t Lost In Crowd RVC (e. Chameleon ARD) kasv. Prismatic