In memoriam
Sasnak Peadár


s. CAS IV, kuollut CAS XXVIII

168cm tummanruunikko ori
Kasvattaja Sasnak Racehorses

Kilpaillut 6f-8f matkoilla ja yleensä hiekka/nurmipohjaisilla radoilla.
Statistiikka (G1) 13: 5-2-2-1, 1 477 000v€

Kilpailukalenteri

Sasnak Peadár oli vaikea nuori; kaikki asiat piti sen kanssa mennä pidemmän kaavan mukaan, mutta kovapäinen luonne oli vain hyväksi radalla! Kotioloissa Peadár on suht rauhallinen, mutta silti se saattaa saada yhtäkkisiä riehumiskohtauksia täysin syyttä. Hoitajiaan ori kuitenkin kunnioittaa, eikä ole agressiivinen ketään kohtaan. Kisapaikoilla oria käsittelee aina kaksi hoitajaa, sillä Peadár on yleensä niin jännittynyt ja herkkänahkainen pienellekkin ärsykkeelle. Peadár tuntuu olevan kokoajan liikkeessä, hoidettaessa sen pää ja korvat liikkuvat jatkuvasti orin tarkkaillessa ympäristöä.

Radalla ori voi lämmittelyssä painaa kuolaimelle reilustikin, mutta rauhoittuu kunhan saa kunnolla tekemistä. Peadárin vahvuus on sen räjähtävä voima startissa ja loppukirissä. Orilla on erittäin hyvä laukka ja se pitää juoksemisesta eikä kisaviettikään ole huonoimmasta päästä.


Sukutaulu ja jälkikasvu

Sasnak Pecado - CAS10 166cm, punaruunikko, ori, emä Sasnak Dinotté
Voittanut urallaan 2-vuotiaana G2 Saratoga Special Stakes ja sijoittunut kolmanneksi G1 Breeders' Cup Juvenilessa. Sijoittui 6-vuotiaana kolmanneksi G1 Carter Handicapissa. Toimii jalostusorina.
G1, 17: 4-2-6-2, 1.028,000v€

Sasnak Peperto - CAS10 166cm, musta, ori, emä Uptown Girl SNAK
Aloitti laukkauransa lupaavasti. Myyty 6-vuotiaana ratsuksi. Kilpailee kouluratsastuksessa.
G2, 9: 2-2-3-0, 298 000v€, 40 000v$

Sasnak Sundance - CAS10 167cm, ruunikko, tamma, emä Supreme Monarchy SNAK
Sijoittui 6-vuotiaana neljänneksi G2 Allaire duPont Distaff Stakesissa. Kilpaillut 6f-8.5f matkoilla. Myyty Newport Racehorsesiin siitostammaksi.
G2, 10: 1-1-4-2, 208 700v€, 30 000v$

Sasnak Elegancia - CAS11 170cm, ruunikko, tamma, emä Elegant VFU
Voittanut G2 Santa Ana Handicapin, sijoittunut toiseksi G1 Frank E. Kilroe Milessa ja neljänneksi G1 Breeders' Cup Filly & Mare Turfissa. Kaikki arvokilpailut nurmella. Kilpaillut 7f-11f matkoilla.
G1, 7: 3-2-0-1, €475 000, $12 000

Pacific King SNAK - CAS12 164cm, punaruunikko, ruuna, emä Supreme Queen SNAK
Sijoittunut kolmanneksi G2 Stephen Foster Handicapissa ja neljänneksi G2 Arsenal F Sprintissä.

Uptheante Lux - CAS12 tamma, emä Bessie Lux
Kasvattanut Lux Stud.

Paganini RVC - CAS12 ori, emä So Serene RVC
Kasvattanut Prismatic Racehorses

Psyché RVC - CAS13 168cm, ruunikko, ori, emä So Serene RVC
3rd: G1 Mairu Kinen. Kasvattanut Prismatic Racehorses.
G1, 21: 2-5-6-2, 1 062 500v€, 8 000v$

Power Bomb SNAK - CAS17 166cm, harmaakimo, ori, emä Sasnak Shardona
Aloittaa kilpailemisen CAS XX.

Storyteller Winds - CAS18 tamma, emä Superstar VFU
Kasvattanut Windsor, Sandi. Tilausvarsa. Aloittaa kilpailemaan CAS XX.

Santorini Pearl SNAK - CAS20 166cm, rautias, tamma, emä Sasnak Smoothie
Aloittaa kilpailemisen aikaisintaan CAS XXII.

Sasnak Elovena - CAS21 165cm, ruunikko, tamma, emä Sasnak Ellaine
Aloittaa kilpailemisen CAS23
G3, 20: 2-2-7-5, €310,072

Sasnak Peadár Sasnak Pokerface Jedidjan Straith WW Remaster
  43: 2-3-6-3 Lost Mad Bombers
  G1, 38: 9-3-8-6 Infinity
Mystery (evm)
The Mindy Z (evm)
Rinspeed VFU Roodern Yield Roodern Light (evm)
  39: 20-1-4-3 Roodern Yann (evm)
  G2, 24: 8-3-6-2 Dilemma JFL Real Value (evm)
  43: 8-3-2-7 Dignity (evm)

Isälinja Zeus, emälinja Dilemma JFL

Isä - Sasnak Pokerface

Voittanut: G2 Father´s Day Stakes, G2 SAB Colts and Stallions Race, G2 SAB I Told You Lies, G1 Chemical Elements, G1 Black Gold Stakes, G1 Mummify Stakes

Parhaimpia jälkeläiä
o POISON PIRATE SNAK, Remsen Stakes (G2), Breeders' Cup Juvenile (G1)
t PROMPTER OF SHADE, G1 27: 15-4-6-2, 10 161 600v€, Breeders' Cup Classic (G1), Dubai Sim Cup (G1), The Kentucky Derby (G1), The Preakness Stakes (G1), The Grand Master Stakes (G1), Illinois Derby (G2), Colorado Derby (G1), Breeders' Cup Juvenile Fillies (G1), Adirondack Stakes (G2), Oak Leaf Stakes (G1)
Jälkeläisiä yhteensä 5

Emä - Rinspeed VFU

Kasvattanut Cullamore Thoroughbreds
Ei arvokisamenestystä.

Parhaimmat jälkeläiset
t RINTRIN SNAK G2, 19: 3-3-6-2, 651 300v€

Menestyneitä sisaruksia


Tulokset

Kilpailukalenteri


Virtuaalihevonen, sim-game horse.

Top