Ajankohtaiset uutiset

Onnistunut päivä Hamiltonin radalla

Hamiltonissa juostiin huhtikuun lopussa 14 starttia. Päivä oli onnistunut kaikinpuolin sasnakilaisten osalta ja kotiin palattiin iloisin mielin tyytyväisinä suorituksiin.

Kilpailupäivä Hamiltonin radalla alkoi maideneilla. Sasnakista oli mukana neljä 2-3-vuotiasta maiden-hevosta. Kaikki juoksivat itsensä sijoituksille. Huipputamma Roaring Sonan 2-vuotias tammavarsa Roaming Rachel juoksi ensimmäisen starttinsa ja oli tuloksissa mukavasti toinen.

Päivän ensimmäinen voitto tuli allowancesta, jossa juoksi 3-vuotias Piña Colada. Nihkeästi alkanut ura alkaa nyt pikkuhiljaa näyttämään valoisammalta, sillä tammalla on nyt allaan kaksi perättäistä voittoa. 

Pienoinen pettymys koettiin 2-vuotiaiden G3 Junior Stakesissa, jossa Sasnak Loveletter jäi kuudenneksi. Lupaavasti alkanut ura koki pienen kolautuksen. Ehkä nyt on tauon paikka nuorelle tammalle ja odotellaan kypsymistä kovempiin lähtöihin.

Päivän toinen voitto saavutettiin G2 Classic Stakesissa kun 4-vuotias Sasnak Rocket ampaisi loppusuoralla hevosen mitan raon muuhun joukkoon. Sasnak Rocket on tehnyt hienoa jälkeä radoilla, sillä sen sijoitusprosentti on pudas 100.

Päivän kohokohta G1 Toyota Blue Grass Stakes keräsi kuusi osallistujaa. Sasnakista mukana oli Oneandonly CTB. Juoksu oli erittäin tasainen. Oneandonly juoksi tapansa mukaan kärjessä, sillä se on erittäin sitkeä ja voitontahtoinen hevonen. Loppusuoran avautuessa Oneandonly taisteli Stormskyn Shadowless -oria vastaan voittaen tämän pään mitalla! Näin ollen Sasnakiin matkasti voitto myös tästä Triple Crown -preplähdöstä. Oneandonlya ei kuitenkaan nähdä Crown -lähdöissä.

CAS XXV huhtikuu
Julkaistu: 2012-07-08

Ole ensimmäinen joka kommentoi tätä uutista!

Kirjoita kommenttisi

Nimesi:

Email:

Kommenttisi:

Kuinka paljon on neljä ynnä viisi: (vastaa numerolla, spämmiesto)